Tajunnan virtaa - the power of consciousness

On aika sulkea tämä blogi.

Monet tekstit täällä ovat vanhoja, eivätkä muistioni tunnu enää ajankohtaisilta. Tämä sivu ei kuitenkaan lakkaa olemasta, ennen kuin internet lakkaa olemasta.
Kaikkein eniten pidän siitä tekstistä, jonka kirjoitin Tallinnassa joskus, kun olin museossa siellä istumassa ja valvomassa. Kehoitan lukemaan sen.

Tekstin lopussa kerron, kuinka olen juuri tuonut kaksi kissanpentuani kotiin ja kuinka se on parantanut elämänlaatuani. Nyt kissani on jo kuusi vuotta vanha ja onhan minullekin ehtinyt kertyä vuosirenkaita. Kissa muistuttaa olemassaolollaan siitä, että ympärillämme on oikea maailma tuijottaen minua herkeämättä kun unohdun selaamaan älypuhelintani.

Jatkan blogin kirjoittamista samasta syystä, kuin aikoinaan aloitin. Minulla on tarve kirjoittaa avoimesti, anonyymisti ja julkisesti ajatuksiani elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta muusta semmoisesta. Facebookin perustaja Mark Zuckerbergillä oli alunperin blogi, sitten hän kehitti Facebookin ja oli pioneerinä luomassa ilmiötä nimeltä sosiaalinen media. Nyt kun Facebookista on tullut kaatopaikkaa muistuttava muinaisjäänne, minulla herää jälleen tarve kirjoittaa blogia ja huomata, että internet on suuri. Uudessa blogissani tulen pohtimaan lisää olemassaoloa ja ajautumaan samojen kysymysten äärelle Ajan kulun kyseenalaistamisesta, Miehen logiikasta, Dualismista ja Uskoontulemisesta yhä uudestaan, mutta toivon, että Wordpress on sujuvampi alustana, kuin Blogspot.

POWER OF CONSCIOUSNESS tarkoittaa sitä, että pystymme itse säätelemään hyvin paljon, mielemme avulla, niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin tunnereaktioita.

Tietenkin, jos joltain menee jalka poikki, niin ei sitä ajatuksen voimalla korjata, enkä ole esineidenkään nähnyt koskaan itsestään liikkuvan ajatuksen voimalla, vaikka olen toki yrittänyt (kukapa ei olisi?), mutta jos olo on kurja, niin kannattaa ajatella positiivisesti ja nähdä tilanteensa parantuneena tulevaisuudessa.

Kirjoitin tätä viimeistä postausta yli vuosi sitten ja editoin viestini nyt valmiiksi. Olen alkanut elämään hitaammin ja kypsyttelemään asioita pidempään. Joku voisi sanoa sitä laiskuudeksi, mutta minun mielestäni ihmiselämä on luotu sitä varten, että on aikaa seurata ruohon kasvamista ja katsoa taivaalla liikkuvia pilviä - vaikka oma viehätyksensä on siinäkin, kun juoksee lähijunaan take away kahvin kanssa ja suunnittelee jokaisen sekunnin elämästään tuottavasti. Kun vaan tarpeeksi kauan elää vitosvaihteella, saattaa jopa unohtaa elää, hengata päämäärättömästi, haistella takapihalla kasvavia kukkia ja antaa asioiden tapahtua.

Olin kirjoittanut vuosi sitten:

"Ja kyllä minä ansaitsen rakkautta. vaikka se on minulta niin monta kertaa riistettykin, etten voi olla muuta kuin pessimistinen... Silti uskallan yhä toivoa, että eräänä päivänä vielä löydän elämäni miehen."

Voin kertoa sinulle, rakas lukijani, että olen löytänyt hänet. Hän on Taivaanvaeltaja ja hän on opettanut minua tarkkailemaan luontoa ympärilläni ja elämään hetkessä. Eikä meillä ole enää kiire minnekään.

*

Blogi loppuu tähän.

Kirottu PMS sekä #alaosta -"life-style" muotiblogi*

Sinkkutytön oivalluksia: Sanon vaan, että PMS on saatanasta. Mietin ruokaa tehdessäni, että pitää kysyä joltain Ayurvediseltä lääkäriltä, onko joku mauste tai tee, mikä auttaisi PMS ahdistukseen (eli kun kaikki ahdistaa, aivan kaikki. Kaikki mitä muut ihmiset sanovat tai eivät sano, ahdistaa). Sitten muistin, että on olemassa yksi hyvä yrtti. Onneksi sitä oli vähän kaapissa.

Oikeasti luulen, että PMS:n takia monet ihmissuhteeni ovat kariutuneet. Ehkä jopa se, että nytkin olen sinkku, johtuu PMS:stä, ja siitä, että en pysty pitämään turpaani kiinni. Luulin että se on kaikilla naisilla, mutta ilmeisesti oireilu on tapauskohtaista.

Miehet eivät oikeasti tarvitse kirjaa "Understanding women" vaan "Understanding PMS". En voinut sietää sitä, kun Herrasmies kettuili minulle siitä, että olen inhottava, kun minulla on kuukautiset tulossa. En tiedä, onko se (kuten hänen sanojensa mukaan; menee pahemmaksi kun ikää tulee lisää ja jos ei ole saanut lapsia) pahentunut ajan myötä vai enkö ole vain aikaisemmin todellakaan huomannut sitä. Toisaalta, aina ahdistuksen oireita ei tule, mutta kun ahdistaa ja vituttaa ja ärsyttää aivan kaikki: tuokin on tuossa ja voi helvetti olen taas myöhässä, miksi se ei ilmoittanut aikaisemmin, jne, silloin onkin yleensä menkat tulossa.... Tunnustan hieman nolona, että etenkin kotona kaikki keskeneräinen ärsyttää silloin kaikista eniten ja sadattelen mielessäni taukoamatta, kun näen muiden ihmisten jättämiä tavaroita tai roskia tai tiskejä. Tänään tajusin, että tarvitsen oikeasti jotain lääkettä tähän, koska tämä ei ole enää normaalia ja johtuu yksinkertaisesti PMS oireista.

Se, miten Herrasmies sen minulle sanoi, oli todella loukkaavaa, ja ne, jotka pystyvät samaistumaan kokemaani ahdistukseen, voivat kuvitella, kuinka paljon tuollaista kannattaa lähteä tuomaan esille juuri siinä vaiheessa kuunkiertoa. Kuitenkin, hän oli pirun oikeassa. Kiitos siitä hänelle!

Niin, ja kiitos itselleni, kun tiedän sopivan lääkityksen nyt. Kauan sitä on tällä pallolla eletty, ennen kuin oppii ihan elämän perusasioita... Tosin ystävätär tuossa juuri mainitsi, että myös lenkkeily auttaa ja tietenkin sauna, mikä auttaa ihan kaikkiin vaivoihin. Oikeastaan "auttamisen" taustalla on vain rentoutuminen. Syvä rentoutuminen on parantavaa ja siksi esim. jooga ja meditaatio myöskin tuntuu ekstaattiselta. Itseasiassa nimenomaan rentoutuminen on onnen avain.

Sinkkutytön oivalluksia 2: Poltettuani savukkeen aloin sitten katsoa päälläni olevaa takkia. Olin saanut sen eksän äidiltä joskus. Olin aina inhonnut niitä rimpsuja tai kiinnikkeitä, mitä siinä on. Meinasin jo antaa takin pois facebook-kirpparilla jollekin tuntemattomalle ja olin tarjonnut sitä myös hyvälle ystävättärelleni. Sitten kuitenkin pesin sen koneessa, vaikka sitä ei olisi saanut pestä. Takki pieneni hieman. Se oli hyvä, sillä se oli minulle vähän liian iso. Nyt huomasin, että karvareunukset näyttivät epäsiistiltä ja mietin, että mitäpä jos harjaan ne. Kokeilin hiusharjalla ja se ei oikein tehonnut, niin päätin kokeilla kissan harjaa, ja sillä karvareunuksista tulikin oikein pöyhkeät jälleen, eikä toisiinsaliimautuneet ja nuhruisen näköiset. Sitten ajattelin, että kun nyt kerran vauhtiin päästiin, niin leikkaan etukiinnikkeet pois brutaalisti saksilla. Kun olin tehnyt sen, niin takki näyttikin itseasiassa todella hyvältä. Tässä todiste.

Nyt tästä on tullutkin yhtäkkiä muotiblogi. Taustalla näkyy muuten yksi mun maalaama taulu, joka on myynnissä.

Nyt tähän blogiin tuli vahingossa myös mainoksia. Mainoksetkin on saatanasta.
TÄNÄÄN VIETETTIIN MUUTEN ÄLÄ OSTA MITÄÄN PÄIVÄÄ.

Mielestäni Älä osta mitään -päiviä voisi olla enemmänkin, vaikka kerran viikossa. Tai jos ei nyt kerran viikossa, niin ainakin kerran kuukaudessa. Ihan kaikille siis. Itsehän voin pitää älä osta mitään päivän koska vain. Hankalaa siitä tulisi, jos se olisi joka päivä...

Kun lähdin tänään Kalliossa olleesta tapaamisesta, minulla oli kauhea nälkä. Ajattelin, että olisin voinut käydä vaikka kahvilassa syömässä jotain, mutta on Älä osta mitään päivä, joten juoksin bussiin ja istuin todella nälkäisenä bussissa puoli tuntia. Todella, mieti.

Älä osta mitään-päivä. First world problems. Ihmiset kuluttavat liikaa...

Kotona löysin jääkaapista pieniä itse kasvattamiani perunoita, jotka varmaan olisivat jääneet syömättä ja kaiken kaupasta ostetun ruuan jalkoihin. Kolme porkkanaa, kookosmaitoa, kuivia aurinkokuivatuja tomaatteja, tuoretta inkivääriä. Tein niistä keittoa. Se ei ollut ihan hirveän hyvää, mutta aika ok. Ei kuitenkaan niin esteettistä, että olisin laittanut kuvan Instagrammiin.

Älä osta mitään päivän perimmäinen tarkoitus on saada ihmiset kuluttamaan vähemmän ja harkitummin. Tulin vallan mainiosti toimeen kokonaisen päivän ostamatta mitään. Vaikka en ollut voinut varautua siihen etukäteen, tulin kuitenkin toimeen sillä, mitä minulla oli jo olemassa.
Käytettyjä vaatteita on ok muokata. Harvemmin raaskin kaupasta ostamaani vaatetta kaventaa tai leventää, leikata siitä jotain osia pois tai pestä vastoin ohjetta, mutta jos vaate on jo kierrätetty, sen muokkaaminen on sallittua, jopa suotavaa. Kylläpä olen taas tänään tajunnut paljon asioita.

Yin yang kuu

Viime aikoina olen jälleen pohtinut suhdettani uskontoon ja Jumalaan, jota en vieläkään osaa selittää, sekä maailmankaikkeuden väistämätöntä dualismia, jota taolaisuudessa kuvataan Taijitu-symbolilla (tunnetaan myös yin yang symbolina meilläpäin). Uskomattoman hieno symboli, eikö olekin? Päivä seuraa yötä, yö seuraa päivää, kun se hitaasti valkenee. Kuitenkin kaikessa hyvässä on jotain pahaa, kaikessa pahassa ripaus jotain hyvääkin.

Taijitu

Kun kaksikymmentäyksi vuotta sitten olin neljäntoista, filosofiani oli, että kaikki menee tasan, hyvässä ja pahassa. Jos jollain ihmisellä on vaikkapa hyviä ominaisuuksia tai onnea, niin toisella elämän osa-alueella sitä ei ole. Silloin kyseenalaistin hyvän ja pahan - mietin, mitäpä jos kaikki, mitä ihmiset yleisellä tasolla pitävät pahana, onkin oikeasti hyvää ja päinvastoin? Näinhän on usein todellisuudessa... On paljon asioita, jotka nykymaailmassa ovat sekaisin ja päälaellaan. Ihmiset ihailevat omituisia asioita ja kuvittelevat nauttivansa tuhotessaan itseään ja maapalloamme.

Yin ja yang on vahvasti läsnä rakkaudessa. Sen lisäksi, että feminiinen ja maskuliininen energia täydentävät toisiaan ja muodostamat harmonisen liiton, on toisaalta maailman harmonian saavuttamiseksi myös jokaisesta onnen sirpaleesta vuodatettava kyynel vastineeksi. Kirjoitinkin tästä aiemmassa blogitekstissäni,  "Rakkaudesta":

"Romanttisessa rakkaudessa on kaiketi melkein yhtä paljon hyviä ja huonoja tuntemuksia. Romanttisen rakkauden kokeminen on kuin venäläistä rulettia. Mitä suuremmat ovat mielihyvän tunteet, sitä enemmän sattuu ikävä tai mustasukkaisuus, pahimmassa tapauksessa suhteen päättyessä eroon ... tai jopa kuolemaan."

Siitä ei ole kovinkaan kauan, kun viimeksi kirjoitin, olin toiveikas ja odotin. En viitannut sen liittyvän romantiikkaan, mutta olin silloin kohdannut erään miehen. Olin varma, että olin löytänyt tällä kertaa jonkun erityisen, Taivaanvaeltajan, sielunkumppanin. Jos olisin voinut tänään painaa rewind nappulaa, niin olisin kelannut tapahtumien kulun juuri siihen kohtaan, ennen kuin ystäväni muuttui mieheksi ja minä naiseksi. Olisin perääntynyt ja tehnyt jotain toisin. Hetken hurmiossa toimin harkitsemattomasti ja sain kantaa ajattelemattomuuteni seuraukset. Taas. Enkö koskaan ota opikseni?
Viittasin minua askarruttaneisiin asioihin aiemmassa kirjoituksessani, Miehen logiikka, 1. huhtikuuta 2012. Tätäkin olen pohtinut viime aikoina sattuneesta syystä. Yrityksen ja erehdyksen kautta olen jälleen oppinut omat rajani ja vastaisuudesa pyrin (taas!!!) olemaan viisaampi.

Kaipaan hirveästi sellaista pysyvyyttä ja onnea vaikka en tiedä onko edes teoreettista mahdollisuutta koskaan sellaista saavuttaa, kun kuitenkin on tämä dualismi ^. Epätoivooni heijastuu se, että olen kokenut puolison kuoleman, enkä koskaan voi unohtaa millainen menetys se oli. Keskelle rintaani on jäänyt suuri reikä, jota olen kuoleman jälkeen yrittänyt täyttää. Kirjoittamalla, maalaamalla, soittamalla, päihteidenkäytöllä, meditaatiolla, ystävillä, matkustelulla, kyynelillä, yhden illan suhteilla. Viettini ohjaa minua hankkiutumaan hankaluuksiin, aistinautintoihin, mikä hetkeksi saa unohtamaan kaiken muun, mutta karmalliset seuraukset ovat karmivat.

Lumi on tullut maahan ja maailma on muuttunut hiljaiseksi, pimeäksi, rauhaisaksi. On hyväksyttävä asiat sellaisina kuin ne ovat. Asiat ovatkin itseasiassa loistavasti.

Ehkä Taivaanvaeltaja ei pitänyt minussa asuvasta pienestä punkkarista, joka kuuntelee välillä 90-luvun metallia nupit kaakossa ja maalaa kynnet mustiksi. Ehkä se oli erottava tekijä, mutta ainakin nyt voin olla oma itseni, kuunnella heviä ja maalata kynnet mustiksi, ihan rauhassa, ajattelematta sitä, miellyttääkö olemukseni jotain muuta.
On tärkeää olla superrehellinen. Tunteitteni kieputuksessa olin rehellinen tunteistani kaikille osapuolille, enkä syytä itseäni yhtään siitä. On tärkeää olla superrehellinen, mutta tähän sääntöön tekee poikkeuksen kuitenkin asiakaspalvelu, sillä asiakaspalvelussa ei kuulu olla rehellinen.

Pyhä kuukausi, Kartika, päättyy huomenna. (Jos et tiedä mistä on kyse, niin olen kirjoittanut tästä aikaisemmassa tekstissä Sans facebook.) Luin äsken kuukauden alussa kirjoittamani valat; olin luvannut meditoida päivittäin, lopettaa päihdeaineiden käytön ja sen sijaan soittaa, maalata ja käydä temppelissä. Ensimmäiset päivät onnistuinkin tavoitteessani ja yllätyin itsekin, kuinka helppoa oli olla ilman kahvia ja tupakkaa. Tupakkalakko ei kestänyt kuitenkaan kauaa, kun vieroitusoireiden ahdistusta komppasi sydänsuru. Tänään rikoin loputkin kartikavalani, tein sen tietoisesti kokematta tunnontuskia.
Olen syntynyt keskisuomalaiseen työläisperheeseen ja se on määritellyt yhteiskunnallisen statukseni. Voin olla kiinnostunut itämaisista filosofioista ja hankkia tietoa, mutta minusta ei koskaan tule hindua, eikä buddhalaista, kristittyä tai katolista. Jos ihminen kääntyy uskoon, joka ei ole lainkaan omasta kulttuurista, tulee se aina näyttämään vieraalta, niin sieltä lähtökohdasta käsin eli suomalaisesta kulttuurista, kuin sieltä kaukaisen uskonnon kulttuurista. Tällainen ihminen ei vaikuta siltä, että hän on löytänyt oman paikkansa.
Kun viimeksi kävin temppelissä, minusta tuntui, etten kuulu sinne. Olin suunnitellut palvelevani Krishnaa koko päivän, mutta loukkaannuin lapsellisesti jostain tyhmästä asiasta ja lähdin pois. Kun sitten lähdin, minun olikin tarkoitettu lähtevän ja sain hoidetuksi joitakin asioita, joita en olisi muuten hoitanut. Se, että en ollutkaan temppelissä olikin oikea ratkaisu. En oikein tiedä enää, mitä Jumala haluaisi minun tekevän ja kuka se Jumala oikeastaan on.
Uskonto alkoi tuntua yhtäkkiä vastenmieliseltä, koska temppelissä tunnen koko ajan olevani huonompi, kuin muut. En jaksa sitä huonommuuden tunnetta. Enkä ymmärrä, miksi kaikissa uskonnoissa on vähän sellainen tyyli, että uskovaiset pitävät itseään jotenkin parempina ihmisinä, kuin tavalliset kuolevaiset. He vähän säälivät muita. Ymmärrän toki, miksi he säälivät. Kyllä minäkin säälin ihmisiä, jotka syövät lihaa. Liha on iljettävää, se on kuollut olento. Lihansyönti onkin ainoa epäpuhtaus, josta pysyn kaukana. Kaikkien muiden syntien taakan kannan raskaana, ja kärsin, kun karma puree. Ajelehdin ojasta allikkoon ja taas takaisin taivaaseen,

....

Vain huomatakseni, että sitä ei ole olemassa.

SUVAITSEVAISUUDEN PUOLESTA

Hienoa, että niin monet tuttavat osallistuvat rasisminvastaiseen mielenosoitukseen tänään.

Minäkään en missään nimessä puolla rasistista asennetta, mutta en toisaalta myöskään vastusta sitä. En vastusta mitään. Minun mielestäni kaikilla tulisi olla oikeus omaan mielipiteeseensä ilman, että siitä tuomittaisiin. Tällainen vastustaminen johtaa vain lisää vastareaktioihin ja ainoa keino, jolla negatiivinen kierre voidaan pysäyttää, on hyväksyä uusnatsit ja hyväksyä rasismi. Hyväksyä ne tosiasioina ja omista mielipiteistä eriävinä. Eivät kaikki ajattele samoin, silti kaikilla on oikeus olla ja elää samanarvoisina yksilöinä.

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, kun minulle on moni ihminen yrittänyt tolkuttaa, että asioista pitää ajatella myönteisesti, että jonkun asian ponnekas kieltäminen vain kasvattaa sen ajatuksen manifestoitumista. Kuten esimerkiksi, kun sanoin, että vihaan kiirettä, niin hän sanoi, että vihaamalla kiirettä luot sitä itsellesi lisää. Olin eri mieltä enkä ymmärtänyt, miksi näin olisi. Vasta eilen sitten, eräs astrologi nainen kertoi minulle, mistä tämä johtuu. Hän sanoi "Universumi ei ymmärrä sanaa ei". Kun sanon "ei" kiireelle, universumissa kaikuu vain "kiirelle… kiirelle".


Asioihin on suhtauduttava myönteisesti. Sano KYLLÄ SUVAITSEVAISUUDELLE JA TASA-ARVOLLE. Sano kyllä, hyväksy ja rakasta, se on ainoa keino pysäyttää vihan kierre.

Onnen lähteillä

Ihminen on onnellinen silloin kun se odottaa jotain mukavaa tapahtuvaksi.

Itse asiassa onnen avaimet eivät piilekään siinä, että jotain oikeasti tapahtuisi, vaan kuvitelmassa tai jopa "tiedossa" siitä. Otetaanpa vaikka niin, että puhutaan kesälomasuunnitelmista, ja eräs sanoo, että aikoo matkustaa jonnekin kauas. Tämän ajatuksen ilmaiseminen jo tekee ihmisen onnelliseksi, paljon enemmän, kuin se, jos hän sanoisi, ettei aio oikeastaan tehdä juuri mitään.

Loppujen lopuksi matkasuunnitelmat kariutuvat, eikä olekaan tehnyt kesälomalla yhtään mitään, on eräs silti ihan tyytyväinen tilanteeseen, eikä sen toteaminenkaan jälkeenpäin harmita. Mitäpä tuosta. Kuitenkin, jos etukäteen ei oltaisi odotettu matkaa ja kerrottu sen olevan lomasuunnitelma, olisi loma tuntunut ikäänkuin merkityksettömältä.

Ihminen on myös onnellinen, jos kykenee elämään tässä hetkessä, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ihminen ei ole onnellinen, jos hän odottaa bussia. Ihmettelempä vain sitä, että jos bussia odottaessa vaikka venyttelee, niin sitä pidetään omituisena, sen sijaan tupakanpoltto on kaikessa typeryydessään hyväksyttävä ja "normaalimpi" harrastus. Myöskin, jos julkisessa liikennevälineessä meditoi, saattaa aiheuttaa kummastusta, sen sijaan facebookissa norkuminen älypuhelimella on täysin hyväksyttävää ja normaalia. Toivoisin tähän tulevan muutosta, että muitakin aktiviteetteja, etenkin, jos ne ovat kehittäviä ja älykkäitä harrastuksia, voitaisiin hyväksyä yleisellä tasolla "normaaliksi".

Ruokavalion on myös todettu vaikuttavan onnellisuuteen. On helvetin tärkeää, että ihminen on hyväntuulinen syödessään. Jos syö kiireellä tai kävellessä tai vihaisena, niin varmasti ruoka ei sula hyvin. Pitää myöskin olla nipottamatta ja stressaamatta liikaa ruokavaliostaan ja syödä sellaisia ruokia, jotka maistuvat hyviltä. Kokkaan suurimmaksi osaksi itse ruokani. Tänään söin Saarioisten valmiskeittoa ja se oli aivan hirveää. En ole tottunut einesruokaan, mutta en ehtinyt valmistaa ruokaa ja bataattikeitto ja riisipiirakka oli lähinnä sitä sen hetkistä toivettani. Hetkellisistä "repsahduksista" itsekurin suhteen ei tulisi kantaa liikaa huolta, vaan tehdä onnellisena ne valinnat, mitä tekee ja nauttia niistä. Nauttia ruuasta, nauttia viinistä. Joku toinen päivä voi syödä kaurapuuroa ja nauttia vaihteeksi siitä. Tätä kutsun ranskalaiseksi dieetikseni, joka perustuu ennen kaikkea siihen, ettei syömisestä tahi juomisesta stressata millään tavalla eikä olla liian ankaria itselleen.

En ole kirjoittanut blogiini pitkään aikaan mitään. Saati sitten lukenut sitä. Nyt tuli pitkästä aikaa kirjoitettua, tällaisia kevätfiiliksiä näin syksyn keskellä.

Odotan.

Puhutaan vielä siitä erosta.

Olen vieläkin ihan järkytyksessä enkä pysty nukkumaan yöllä. Valvoin viime yönä kahdeksaan aamulla. Mutta onneksi mulla on töitä vasta illalla.
Olen järkytyksessä, mutta en surullinen enää, sillä se mies on kohdellut mua niin järkyttävän absurdilla tavalla. Ystäväni kuvaili sanalla: seinä. Että tulee seinä vastaan ihmissuhteissa. Musta se on enemmänkin niinkuin ehkä tyhjä huone, tai tila, jossa ei ole seiniä, muttei mitään muutakaan.

Juuri kun olin käymässä jälleen sentimentaaliseksi asian suhteen, sain tietää ystävättäreltäni, että eksälläni on jo Tinder-profiili.


Alle viikko sen jälkeen, kun hän on eronnut minusta tekstiviestillä, on hän jo etsimässä seuraa. Ilmoituksessa kerrotaan, että ei etsi mitään pitkäaikaista, etsii vain "tekemistä" eli siis toisin sanoen seksiä.

Järkyttävää on se, että mies lähtee 2,5v suhteesta kävelemään ilman, että hän keskustelee asiasta kertaakaan kanssani, ilmoittaa vain tekstiviestillä jättävänsä minut eikä vastaa enää mihinkään viesteihin, ei edes lue niitä.

Hämmästelen ja ihailen hänen itsekuriaan siinä. Minä en ikinä pystyisi olemaan lukematta ja vastaamatta.

Tavallaan ymmärrän häntä siinäkin, että täydellinen blokkaaminen voi tuntua helpolta ratkaisulta. Tavallaan mun pitäisi yrittää ymmärtää häntä. Ja ymmärränkin, vaikka tilanne on niin absurdi, että olen itse ihan ymmälläni.

Tämä viimeistään oli kuitenkin todiste siitä, että minulla ei ole mitään syytä ryhtyä sentimentaaliseksi hänen suhteensa. Hän on erityismulkku. Itse olisin ehkä hoitanut asian niin, tai jos voi kuvitella, miten tää olis kivasti mennyt, niin olisin ilmoittanut parisuhteen toiselle osapuolelle, että musta tuntuu, että pitäisi erota. Sitten oltaisiin tavattu vielä ja juteltu. Siinä olis ollut 2 viikkoa aikaa prosessoida molemmin puolin sitä ajatusta, eikä sinä aikana välttämättä olisi tarvinnut pitää yhteyttä. Mutta sitten olisin mennyt Tallinnaan tapaamaan häntä, niinkuin oltiin sovittu jo, ja sitten oltaisiin käyty kahvilla, ja minä olisin itkenyt ja hän olisi halannut minua ja sanonut, että tämä on parempi niin ja sitten minä olisin ollut samaa mieltä, ja sitten minä olisin matkustanut merten yli takaisin kotiin, ja laivassa olisin juonut punaviiniä, ollut sentimentaalinen, tirauttanut vielä muutaman kyyneleen, kirjoitanut päiväkirjaa, ja satamaan tullessani olisin katsonut huomiseen.

Tämä olisi ollut kiva ero joka sisältää myös jäähyväiset. Mutta hän leikkasi 2,5v suhteen poikki brutaalisti sirkkelillä niin että mitään ei jäänyt, paitsi shokkitila.

Tuntuu siltä, niinkuin olisi elänyt valheessa viimeiset 2,5v. Olemme olleet olemassa toisiamme varten. "Kulta, tosiitko maitoa kaupasta?" "Okei rakas". Mitä teatteria! Mitään kultaa ja rakasta ei ole koskaan ollut! Tämä on ollut huijausta. Olen elänyt teatterissa 2,5v. Sen takia olen järkytyksessä. En ymmärrä tilanteen absurdiutta.

Mutta ilmeisesti Herrasmiehelle ero ei tullut yllätyksenä. Hän oli valmistellut sitä jo jonkin aikaa.

En jää sua suremaan

Ero tuli. Taasko tässä kävi näin? Kaksi vuotta oltiin yhdessä, tai kolme oikeastaan, käytännössä, mutta teoriassa kaksi. Ensimmäinen reaktio: on saatava puhua jollekin.
Kerroin ystävälleni puhelimessa. Hänellä oli paljon mielenkiintoista sanottavaa. Meidän suhteessamme oli usein ristiriita siinä, miten asioista sovitaan. Herrasmies ei voinut suunnitella mitään etukäteen. Häntä ahdisti, jos juoksin hänen perässään tai kyselin liikaa. Minua taas ahdisti, että Herrasmies ei vieläkään näyttänyt minulle facebookistaan kuin julkiset päivitykset, vaikka tiesin, ettei hänellä ole mitään "salaisuuksia". Hän oli uskollinen, tiesin sen kyllä, enemmän olisin ollut itsestäni huolissaan, mutta ei meistä kumpikaan koskaan pettänyt. Suhde päättyi, kun hän halusi omaa tilaa ja lähti pitkälle matkalle. Meidän oli tarkoitus olla vielä yhdessä, mutta Herrasmies ei halunut pitää yhteyttä. Häntä ahdisti pitää minuun yhteyttä ja minua ahdisti se, ettei hän soittanut vaikka oli luvannut ja aloin provosoiden kerjätä huomiota, koska en saanut sitä hyvällä. Sitten hän vihelsi pelin poikki. Kahden ja puolen vuoden avoliiton jälkeen korrektisti tekstiviestillä. Tuntui siltä, että hänen päätöksensä oli hetken mielijohteesta, mutta toisaalta hän oli varmaankin sitä jo pohtinut pitempään. Hän katkaisi yhteyden minuun, en pystynyt soittamaan hänen kännykkäänsä enää. Hän ei lukenut viestejäni eikä vastannut niihin.

Jäin tyhjän päälle ihmettelemään, onko tämä todellista. En saanut konkreettista eroa, vain tekstiviestin. Palaammeko vielä yhteen? Molemmat impulsiivisina ihmisinä olemme toki heittäneet hanskat kehään jo monta kertaa. Minä en ole tosin käyttänyt ero-korttia yhtä usein, kuin hän. En uhkaa erolla, ellen oikeasti halua sitä. Olen kaksi kertaa sanonut haluavani erota ja silloin olen todella tarkoittanut sitä, kun riitamme on johtanut väkivaltaiseen käyttäytymiseen tai Herrasmiehen alkoholinkäyttö ei ole pysynyt normaalin rajoissa. Vaikea tietysti määritellä, mikä on normaalia, se kun on henkilökohtaista.

On tärkeää kuitenkin tässä vaiheesa olla hyvin itsekäs ja ajatella omaa hyvinvointia. Suunnata ajatukset tulevaan ja olla vaipumatta epätoivoon. Olen itsekin hämmästynyt, kuinka helppoa tämä oli ottaa vastaan. Tieto tuli, enkä tuntenut oikeastaan mitään... Ystäväni sanoi, että se johtuu shokista. Olenko shokissa? Olinko itsekin alitajuisesti toivonut, että hän tekisi päätöksen puolestani ja jättäisi minut? Olin, silloin tällöin. On hankalaa olla syyttämättä itseään. Kuitenkin oli paljon tekijöitä, miksi minä en olisi halunnut jatkaa suhdetta ja yritän listata niitä, ettei se tuntuisi niin pahalta. Eikä se oikeastaan tunnu miltään. Olen tullut jätetyksi ennenkin. Tosin tämä oli yksi pisimmistä parisuhteistani, vaikka olikin vain 2,5 vuotta.

Parisuhteessa aina haluaa luottaa tulevaisuuteen ja vaikka jokin olisi pielessä, ajatella, että kyllä kaikki kääntyy paremmaksi. Kääntyykö kaikki paremmaksi, vasta sitten kun pöly on laskeutunut ja hän on lähtenyt? En usko siihen, että pitäisi jäädä suremaan ja murehtimaan asiaa, vaan täysillä eteenpäin vaan. Ehkä teenkin niin, kuin ystäväni neuvoi.

En lähde hänen peräänsä merten yli, kuten oli suunniteltu, vaan keskityn omaan itseeni ja omaan hyvinvointiini. Ehkä unohdan hänet kokonaan ja yritän ymmärtää, että tuhlasin taas paljon energiaa ja aikaa mieheen, joka ei arvostanut minua sellaisena kuin olen. Ehkä minun tulisi nyt lopettaa se energian tuhlaaminen, ja myöntää muillekin, että olen jätetty, häviäjä....

Mutta vallan järjetöntä, en tunne mitään. En tunne surua. Vaikka jokin määrittelemätön materiaali, mitä sataa taivaalta vastaan kävellessäni maaliskuisena yönä töistä kotiin, resonoi mielentilaani. Vatsaan sattuu ja oksettaa, minulla ei ole ruokahalua, mutta suklaa maistuu kumminkin. Ei kuitenkaan itketä. Toivoisin, että muodostaisin edes muutaman tuntevan kyyneleen. Yritän bussissa ajatella jotain surullista laulua. Ei. En tunne ikävää enkä pohjatonta surua, vaikka tunsin sitä usein suhteemme aikana, jos meillä oli riitaa ja pelkäsin, että kaikki päättyy.

Pelkäsin turhaan. Ei ole mitään pelättävää, ei mikään pääty, asiat vain virtaavat ja alati muuttuvat. Suhteet muuttuvat, ihmiset muuttuvat, ajat muuttuvat. Hedelmä pilaantuu pöydällä, se heitetään kompostiin, se muuttuu mullaksi ja saa uusia elämänmuotoja. Niin kaikki ihmisetkin lopulta päätyvät luonnon kiertokulun virtaan. En ole menettänyt mitään, olen vain saanut. Olen saanut häneltä arvokkaita hetkiä ja onnea. Paljon hyvää, jotain huonoakin.

Hän ehkä kuvittelee, että juoksen hänen peräänsä kuten olen aina tehnyt ja rukoilen, ettei hän jättäisi minua. Tällä kertaa en tee sitä. Hän kuvittelee, että hänellä on toinen mahdollisuus ja voi impulsiivisuuspäissään jättää minut tekstarilla ja sitten hyväksyä ottamaan takaisin, kun minä juoksen hänen peräänsä. Ei tällä kertaa. Juokse sinä, jos juokset. Minä luovutan.

Luovun suhteesta, joka oli ajoittain raskas, ja tunnen keveyttä. Kevät, kaiken uuden alku, tuo tullessaan muutoksia, mutta muutokset ovat joskus hyvästä. Kaikessa lopussa on aina jonkin uuden alku.