Vaan siitä, että miksi kaikki pitää tehdä niin tosissaan ja ihmisiltä vaaditaan suoritusta? Toiset ihmiset ovat siinä kauhean hyviä, että he kehuvat itseään ja leveilevät saavutuksillaan, vaikka ne eivät todellisuudessa olisikaan kummoisia. Mutta he itse uskovat omaan erinomaisuuteensa ja niin uskovat muutkin, ne lammasmaiset massat, jotka uskovat mitä niille sanotaan, jos muutkin lampaat ovat samaa mieltä. Sitten on ihmisiä, jotka eivät koskaan ole omiin saavutuksiinsa tyytyväisiä, koska he pystyisivät parempaan. He jatkavat täydellisyyden tavoittelua toivottomina tietäen, ettei täydellisyyttä voi koskaan saavuttaa ja aina on joku joka on parempi jossain suhteessa.
Olin kertomassa siitä, että kun kerroin äidilleni, että aion alkaa osa-aikaiseksi hän kysyi heti mitä ajattelin alkaa "duunaamaan". Kysyin, mitä hän tarkoitti. Ai nyt tänäänkö? Ei, vaan ylipäätään, aiotko alkaa tekemään jotain toista työtä?
Onko pakko koko ajan tehdä työtä? Eikö saisi esimerkiksi syödä ja nukkua hyvin, ulkoilla, olla perheen kanssa, pitää hauskaa ja ehkä olla välillä tekemättä mitään? Milloin ihmisen elämästä on tullut suorittamista? Miksei ole aikaa haaveilla?
Miksi kahvi pitää jauhaa tuoreista kahvipavuista ja teen päälle kaataa 80° vettä, kun ennenkin on pärjätty, kun kaiken ei pitänyt olla niin absoluuttisen pro? Mitään urheilulajia ei voi nykyään vaan huvikseen harrastaa, pitää olla puoliammattilainen ja omistautua täysin yhdelle lajille ja olla siinä hyvä, muuten sitä ei kannata tehdä. Minusta olisi hauska esim. harrastaa tanssia, pallopeliä tai taistelulajia mutta joka viikko jotain eri lajia. Eikä niin tosissaan! Treeneissä pitää suorittaa, kehittyä ja olla tavoitteita. Pitää olla rahaa hankkia ammattilaisen varusteita. Kaiken lisäksi vaaditaan vielä että pitäisi aina näyttää hyvältä, pukeutua viimeisen päälle ja hiukset ja meikit laitettuina. Niitäkään ei tosin osata laittaa ilman koulutusta, mutta kiitos niiden ihmisten, joilla ei ole muuta tekemistä, kuin laittautua; he asettavat standardit sille, että kaikkien normaali-ihmisten pitäisi kulkea ykköset päällä.
Tähän kaikkeen stressaamiseen on lopulta yksi syy: teen päivätyötä, joka ei inspiroi minua. Jos saisin työstäni tyydytyksen tekemisen tarpeelleni, ehtisin hoitamaan kaikki muut asiat stressaamatta siitä, että minulla ei ole aikaa luovalle työlle, elämän työlle. Maalaamiselle.
Muutin kaupunkiin ja menin töihin että voin maksaa opintovelkani joilla tein maisterityöni johon en saanut apurahaa. Hirveät vieroitusoireet maalaamisesta alkaa olla, mutta pikkuhiljaa palaset loksahtelevat paikoilleen. Tänään on vapaapäivä ja siivoan saunahuoneen, jotta voin alkaa taas maalaamaan siellä pieniä tauluja. Kesäloman jälkeen alan osa-aikaiseksi jotta voin taas paneutua elämäntyöhöni.
Taide - en aio jättää sinua!
