Tajunnan virtaa - the power of consciousness

On aika sulkea tämä blogi.

Monet tekstit täällä ovat vanhoja, eivätkä muistioni tunnu enää ajankohtaisilta. Tämä sivu ei kuitenkaan lakkaa olemasta, ennen kuin internet lakkaa olemasta.
Kaikkein eniten pidän siitä tekstistä, jonka kirjoitin Tallinnassa joskus, kun olin museossa siellä istumassa ja valvomassa. Kehoitan lukemaan sen.

Tekstin lopussa kerron, kuinka olen juuri tuonut kaksi kissanpentuani kotiin ja kuinka se on parantanut elämänlaatuani. Nyt kissani on jo kuusi vuotta vanha ja onhan minullekin ehtinyt kertyä vuosirenkaita. Kissa muistuttaa olemassaolollaan siitä, että ympärillämme on oikea maailma tuijottaen minua herkeämättä kun unohdun selaamaan älypuhelintani.

Jatkan blogin kirjoittamista samasta syystä, kuin aikoinaan aloitin. Minulla on tarve kirjoittaa avoimesti, anonyymisti ja julkisesti ajatuksiani elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta muusta semmoisesta. Facebookin perustaja Mark Zuckerbergillä oli alunperin blogi, sitten hän kehitti Facebookin ja oli pioneerinä luomassa ilmiötä nimeltä sosiaalinen media. Nyt kun Facebookista on tullut kaatopaikkaa muistuttava muinaisjäänne, minulla herää jälleen tarve kirjoittaa blogia ja huomata, että internet on suuri. Uudessa blogissani tulen pohtimaan lisää olemassaoloa ja ajautumaan samojen kysymysten äärelle Ajan kulun kyseenalaistamisesta, Miehen logiikasta, Dualismista ja Uskoontulemisesta yhä uudestaan, mutta toivon, että Wordpress on sujuvampi alustana, kuin Blogspot.

POWER OF CONSCIOUSNESS tarkoittaa sitä, että pystymme itse säätelemään hyvin paljon, mielemme avulla, niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin tunnereaktioita.

Tietenkin, jos joltain menee jalka poikki, niin ei sitä ajatuksen voimalla korjata, enkä ole esineidenkään nähnyt koskaan itsestään liikkuvan ajatuksen voimalla, vaikka olen toki yrittänyt (kukapa ei olisi?), mutta jos olo on kurja, niin kannattaa ajatella positiivisesti ja nähdä tilanteensa parantuneena tulevaisuudessa.

Kirjoitin tätä viimeistä postausta yli vuosi sitten ja editoin viestini nyt valmiiksi. Olen alkanut elämään hitaammin ja kypsyttelemään asioita pidempään. Joku voisi sanoa sitä laiskuudeksi, mutta minun mielestäni ihmiselämä on luotu sitä varten, että on aikaa seurata ruohon kasvamista ja katsoa taivaalla liikkuvia pilviä - vaikka oma viehätyksensä on siinäkin, kun juoksee lähijunaan take away kahvin kanssa ja suunnittelee jokaisen sekunnin elämästään tuottavasti. Kun vaan tarpeeksi kauan elää vitosvaihteella, saattaa jopa unohtaa elää, hengata päämäärättömästi, haistella takapihalla kasvavia kukkia ja antaa asioiden tapahtua.

Olin kirjoittanut vuosi sitten:

"Ja kyllä minä ansaitsen rakkautta. vaikka se on minulta niin monta kertaa riistettykin, etten voi olla muuta kuin pessimistinen... Silti uskallan yhä toivoa, että eräänä päivänä vielä löydän elämäni miehen."

Voin kertoa sinulle, rakas lukijani, että olen löytänyt hänet. Hän on Taivaanvaeltaja ja hän on opettanut minua tarkkailemaan luontoa ympärilläni ja elämään hetkessä. Eikä meillä ole enää kiire minnekään.

*

Blogi loppuu tähän.

Kirottu PMS sekä #alaosta -"life-style" muotiblogi*

Sinkkutytön oivalluksia: Sanon vaan, että PMS on saatanasta. Mietin ruokaa tehdessäni, että pitää kysyä joltain Ayurvediseltä lääkäriltä, onko joku mauste tai tee, mikä auttaisi PMS ahdistukseen (eli kun kaikki ahdistaa, aivan kaikki. Kaikki mitä muut ihmiset sanovat tai eivät sano, ahdistaa). Sitten muistin, että on olemassa yksi hyvä yrtti. Onneksi sitä oli vähän kaapissa.

Oikeasti luulen, että PMS:n takia monet ihmissuhteeni ovat kariutuneet. Ehkä jopa se, että nytkin olen sinkku, johtuu PMS:stä, ja siitä, että en pysty pitämään turpaani kiinni. Luulin että se on kaikilla naisilla, mutta ilmeisesti oireilu on tapauskohtaista.

Miehet eivät oikeasti tarvitse kirjaa "Understanding women" vaan "Understanding PMS". En voinut sietää sitä, kun Herrasmies kettuili minulle siitä, että olen inhottava, kun minulla on kuukautiset tulossa. En tiedä, onko se (kuten hänen sanojensa mukaan; menee pahemmaksi kun ikää tulee lisää ja jos ei ole saanut lapsia) pahentunut ajan myötä vai enkö ole vain aikaisemmin todellakaan huomannut sitä. Toisaalta, aina ahdistuksen oireita ei tule, mutta kun ahdistaa ja vituttaa ja ärsyttää aivan kaikki: tuokin on tuossa ja voi helvetti olen taas myöhässä, miksi se ei ilmoittanut aikaisemmin, jne, silloin onkin yleensä menkat tulossa.... Tunnustan hieman nolona, että etenkin kotona kaikki keskeneräinen ärsyttää silloin kaikista eniten ja sadattelen mielessäni taukoamatta, kun näen muiden ihmisten jättämiä tavaroita tai roskia tai tiskejä. Tänään tajusin, että tarvitsen oikeasti jotain lääkettä tähän, koska tämä ei ole enää normaalia ja johtuu yksinkertaisesti PMS oireista.

Se, miten Herrasmies sen minulle sanoi, oli todella loukkaavaa, ja ne, jotka pystyvät samaistumaan kokemaani ahdistukseen, voivat kuvitella, kuinka paljon tuollaista kannattaa lähteä tuomaan esille juuri siinä vaiheessa kuunkiertoa. Kuitenkin, hän oli pirun oikeassa. Kiitos siitä hänelle!

Niin, ja kiitos itselleni, kun tiedän sopivan lääkityksen nyt. Kauan sitä on tällä pallolla eletty, ennen kuin oppii ihan elämän perusasioita... Tosin ystävätär tuossa juuri mainitsi, että myös lenkkeily auttaa ja tietenkin sauna, mikä auttaa ihan kaikkiin vaivoihin. Oikeastaan "auttamisen" taustalla on vain rentoutuminen. Syvä rentoutuminen on parantavaa ja siksi esim. jooga ja meditaatio myöskin tuntuu ekstaattiselta. Itseasiassa nimenomaan rentoutuminen on onnen avain.

Sinkkutytön oivalluksia 2: Poltettuani savukkeen aloin sitten katsoa päälläni olevaa takkia. Olin saanut sen eksän äidiltä joskus. Olin aina inhonnut niitä rimpsuja tai kiinnikkeitä, mitä siinä on. Meinasin jo antaa takin pois facebook-kirpparilla jollekin tuntemattomalle ja olin tarjonnut sitä myös hyvälle ystävättärelleni. Sitten kuitenkin pesin sen koneessa, vaikka sitä ei olisi saanut pestä. Takki pieneni hieman. Se oli hyvä, sillä se oli minulle vähän liian iso. Nyt huomasin, että karvareunukset näyttivät epäsiistiltä ja mietin, että mitäpä jos harjaan ne. Kokeilin hiusharjalla ja se ei oikein tehonnut, niin päätin kokeilla kissan harjaa, ja sillä karvareunuksista tulikin oikein pöyhkeät jälleen, eikä toisiinsaliimautuneet ja nuhruisen näköiset. Sitten ajattelin, että kun nyt kerran vauhtiin päästiin, niin leikkaan etukiinnikkeet pois brutaalisti saksilla. Kun olin tehnyt sen, niin takki näyttikin itseasiassa todella hyvältä. Tässä todiste.

Nyt tästä on tullutkin yhtäkkiä muotiblogi. Taustalla näkyy muuten yksi mun maalaama taulu, joka on myynnissä.

Nyt tähän blogiin tuli vahingossa myös mainoksia. Mainoksetkin on saatanasta.
TÄNÄÄN VIETETTIIN MUUTEN ÄLÄ OSTA MITÄÄN PÄIVÄÄ.

Mielestäni Älä osta mitään -päiviä voisi olla enemmänkin, vaikka kerran viikossa. Tai jos ei nyt kerran viikossa, niin ainakin kerran kuukaudessa. Ihan kaikille siis. Itsehän voin pitää älä osta mitään päivän koska vain. Hankalaa siitä tulisi, jos se olisi joka päivä...

Kun lähdin tänään Kalliossa olleesta tapaamisesta, minulla oli kauhea nälkä. Ajattelin, että olisin voinut käydä vaikka kahvilassa syömässä jotain, mutta on Älä osta mitään päivä, joten juoksin bussiin ja istuin todella nälkäisenä bussissa puoli tuntia. Todella, mieti.

Älä osta mitään-päivä. First world problems. Ihmiset kuluttavat liikaa...

Kotona löysin jääkaapista pieniä itse kasvattamiani perunoita, jotka varmaan olisivat jääneet syömättä ja kaiken kaupasta ostetun ruuan jalkoihin. Kolme porkkanaa, kookosmaitoa, kuivia aurinkokuivatuja tomaatteja, tuoretta inkivääriä. Tein niistä keittoa. Se ei ollut ihan hirveän hyvää, mutta aika ok. Ei kuitenkaan niin esteettistä, että olisin laittanut kuvan Instagrammiin.

Älä osta mitään päivän perimmäinen tarkoitus on saada ihmiset kuluttamaan vähemmän ja harkitummin. Tulin vallan mainiosti toimeen kokonaisen päivän ostamatta mitään. Vaikka en ollut voinut varautua siihen etukäteen, tulin kuitenkin toimeen sillä, mitä minulla oli jo olemassa.
Käytettyjä vaatteita on ok muokata. Harvemmin raaskin kaupasta ostamaani vaatetta kaventaa tai leventää, leikata siitä jotain osia pois tai pestä vastoin ohjetta, mutta jos vaate on jo kierrätetty, sen muokkaaminen on sallittua, jopa suotavaa. Kylläpä olen taas tänään tajunnut paljon asioita.

Yin yang kuu

Viime aikoina olen jälleen pohtinut suhdettani uskontoon ja Jumalaan, jota en vieläkään osaa selittää, sekä maailmankaikkeuden väistämätöntä dualismia, jota taolaisuudessa kuvataan Taijitu-symbolilla (tunnetaan myös yin yang symbolina meilläpäin). Uskomattoman hieno symboli, eikö olekin? Päivä seuraa yötä, yö seuraa päivää, kun se hitaasti valkenee. Kuitenkin kaikessa hyvässä on jotain pahaa, kaikessa pahassa ripaus jotain hyvääkin.

Taijitu

Kun kaksikymmentäyksi vuotta sitten olin neljäntoista, filosofiani oli, että kaikki menee tasan, hyvässä ja pahassa. Jos jollain ihmisellä on vaikkapa hyviä ominaisuuksia tai onnea, niin toisella elämän osa-alueella sitä ei ole. Silloin kyseenalaistin hyvän ja pahan - mietin, mitäpä jos kaikki, mitä ihmiset yleisellä tasolla pitävät pahana, onkin oikeasti hyvää ja päinvastoin? Näinhän on usein todellisuudessa... On paljon asioita, jotka nykymaailmassa ovat sekaisin ja päälaellaan. Ihmiset ihailevat omituisia asioita ja kuvittelevat nauttivansa tuhotessaan itseään ja maapalloamme.

Yin ja yang on vahvasti läsnä rakkaudessa. Sen lisäksi, että feminiinen ja maskuliininen energia täydentävät toisiaan ja muodostamat harmonisen liiton, on toisaalta maailman harmonian saavuttamiseksi myös jokaisesta onnen sirpaleesta vuodatettava kyynel vastineeksi. Kirjoitinkin tästä aiemmassa blogitekstissäni,  "Rakkaudesta":

"Romanttisessa rakkaudessa on kaiketi melkein yhtä paljon hyviä ja huonoja tuntemuksia. Romanttisen rakkauden kokeminen on kuin venäläistä rulettia. Mitä suuremmat ovat mielihyvän tunteet, sitä enemmän sattuu ikävä tai mustasukkaisuus, pahimmassa tapauksessa suhteen päättyessä eroon ... tai jopa kuolemaan."

Siitä ei ole kovinkaan kauan, kun viimeksi kirjoitin, olin toiveikas ja odotin. En viitannut sen liittyvän romantiikkaan, mutta olin silloin kohdannut erään miehen. Olin varma, että olin löytänyt tällä kertaa jonkun erityisen, Taivaanvaeltajan, sielunkumppanin. Jos olisin voinut tänään painaa rewind nappulaa, niin olisin kelannut tapahtumien kulun juuri siihen kohtaan, ennen kuin ystäväni muuttui mieheksi ja minä naiseksi. Olisin perääntynyt ja tehnyt jotain toisin. Hetken hurmiossa toimin harkitsemattomasti ja sain kantaa ajattelemattomuuteni seuraukset. Taas. Enkö koskaan ota opikseni?
Viittasin minua askarruttaneisiin asioihin aiemmassa kirjoituksessani, Miehen logiikka, 1. huhtikuuta 2012. Tätäkin olen pohtinut viime aikoina sattuneesta syystä. Yrityksen ja erehdyksen kautta olen jälleen oppinut omat rajani ja vastaisuudesa pyrin (taas!!!) olemaan viisaampi.

Kaipaan hirveästi sellaista pysyvyyttä ja onnea vaikka en tiedä onko edes teoreettista mahdollisuutta koskaan sellaista saavuttaa, kun kuitenkin on tämä dualismi ^. Epätoivooni heijastuu se, että olen kokenut puolison kuoleman, enkä koskaan voi unohtaa millainen menetys se oli. Keskelle rintaani on jäänyt suuri reikä, jota olen kuoleman jälkeen yrittänyt täyttää. Kirjoittamalla, maalaamalla, soittamalla, päihteidenkäytöllä, meditaatiolla, ystävillä, matkustelulla, kyynelillä, yhden illan suhteilla. Viettini ohjaa minua hankkiutumaan hankaluuksiin, aistinautintoihin, mikä hetkeksi saa unohtamaan kaiken muun, mutta karmalliset seuraukset ovat karmivat.

Lumi on tullut maahan ja maailma on muuttunut hiljaiseksi, pimeäksi, rauhaisaksi. On hyväksyttävä asiat sellaisina kuin ne ovat. Asiat ovatkin itseasiassa loistavasti.

Ehkä Taivaanvaeltaja ei pitänyt minussa asuvasta pienestä punkkarista, joka kuuntelee välillä 90-luvun metallia nupit kaakossa ja maalaa kynnet mustiksi. Ehkä se oli erottava tekijä, mutta ainakin nyt voin olla oma itseni, kuunnella heviä ja maalata kynnet mustiksi, ihan rauhassa, ajattelematta sitä, miellyttääkö olemukseni jotain muuta.
On tärkeää olla superrehellinen. Tunteitteni kieputuksessa olin rehellinen tunteistani kaikille osapuolille, enkä syytä itseäni yhtään siitä. On tärkeää olla superrehellinen, mutta tähän sääntöön tekee poikkeuksen kuitenkin asiakaspalvelu, sillä asiakaspalvelussa ei kuulu olla rehellinen.

Pyhä kuukausi, Kartika, päättyy huomenna. (Jos et tiedä mistä on kyse, niin olen kirjoittanut tästä aikaisemmassa tekstissä Sans facebook.) Luin äsken kuukauden alussa kirjoittamani valat; olin luvannut meditoida päivittäin, lopettaa päihdeaineiden käytön ja sen sijaan soittaa, maalata ja käydä temppelissä. Ensimmäiset päivät onnistuinkin tavoitteessani ja yllätyin itsekin, kuinka helppoa oli olla ilman kahvia ja tupakkaa. Tupakkalakko ei kestänyt kuitenkaan kauaa, kun vieroitusoireiden ahdistusta komppasi sydänsuru. Tänään rikoin loputkin kartikavalani, tein sen tietoisesti kokematta tunnontuskia.
Olen syntynyt keskisuomalaiseen työläisperheeseen ja se on määritellyt yhteiskunnallisen statukseni. Voin olla kiinnostunut itämaisista filosofioista ja hankkia tietoa, mutta minusta ei koskaan tule hindua, eikä buddhalaista, kristittyä tai katolista. Jos ihminen kääntyy uskoon, joka ei ole lainkaan omasta kulttuurista, tulee se aina näyttämään vieraalta, niin sieltä lähtökohdasta käsin eli suomalaisesta kulttuurista, kuin sieltä kaukaisen uskonnon kulttuurista. Tällainen ihminen ei vaikuta siltä, että hän on löytänyt oman paikkansa.
Kun viimeksi kävin temppelissä, minusta tuntui, etten kuulu sinne. Olin suunnitellut palvelevani Krishnaa koko päivän, mutta loukkaannuin lapsellisesti jostain tyhmästä asiasta ja lähdin pois. Kun sitten lähdin, minun olikin tarkoitettu lähtevän ja sain hoidetuksi joitakin asioita, joita en olisi muuten hoitanut. Se, että en ollutkaan temppelissä olikin oikea ratkaisu. En oikein tiedä enää, mitä Jumala haluaisi minun tekevän ja kuka se Jumala oikeastaan on.
Uskonto alkoi tuntua yhtäkkiä vastenmieliseltä, koska temppelissä tunnen koko ajan olevani huonompi, kuin muut. En jaksa sitä huonommuuden tunnetta. Enkä ymmärrä, miksi kaikissa uskonnoissa on vähän sellainen tyyli, että uskovaiset pitävät itseään jotenkin parempina ihmisinä, kuin tavalliset kuolevaiset. He vähän säälivät muita. Ymmärrän toki, miksi he säälivät. Kyllä minäkin säälin ihmisiä, jotka syövät lihaa. Liha on iljettävää, se on kuollut olento. Lihansyönti onkin ainoa epäpuhtaus, josta pysyn kaukana. Kaikkien muiden syntien taakan kannan raskaana, ja kärsin, kun karma puree. Ajelehdin ojasta allikkoon ja taas takaisin taivaaseen,

....

Vain huomatakseni, että sitä ei ole olemassa.

SUVAITSEVAISUUDEN PUOLESTA

Hienoa, että niin monet tuttavat osallistuvat rasisminvastaiseen mielenosoitukseen tänään.

Minäkään en missään nimessä puolla rasistista asennetta, mutta en toisaalta myöskään vastusta sitä. En vastusta mitään. Minun mielestäni kaikilla tulisi olla oikeus omaan mielipiteeseensä ilman, että siitä tuomittaisiin. Tällainen vastustaminen johtaa vain lisää vastareaktioihin ja ainoa keino, jolla negatiivinen kierre voidaan pysäyttää, on hyväksyä uusnatsit ja hyväksyä rasismi. Hyväksyä ne tosiasioina ja omista mielipiteistä eriävinä. Eivät kaikki ajattele samoin, silti kaikilla on oikeus olla ja elää samanarvoisina yksilöinä.

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, kun minulle on moni ihminen yrittänyt tolkuttaa, että asioista pitää ajatella myönteisesti, että jonkun asian ponnekas kieltäminen vain kasvattaa sen ajatuksen manifestoitumista. Kuten esimerkiksi, kun sanoin, että vihaan kiirettä, niin hän sanoi, että vihaamalla kiirettä luot sitä itsellesi lisää. Olin eri mieltä enkä ymmärtänyt, miksi näin olisi. Vasta eilen sitten, eräs astrologi nainen kertoi minulle, mistä tämä johtuu. Hän sanoi "Universumi ei ymmärrä sanaa ei". Kun sanon "ei" kiireelle, universumissa kaikuu vain "kiirelle… kiirelle".


Asioihin on suhtauduttava myönteisesti. Sano KYLLÄ SUVAITSEVAISUUDELLE JA TASA-ARVOLLE. Sano kyllä, hyväksy ja rakasta, se on ainoa keino pysäyttää vihan kierre.

Onnen lähteillä

Ihminen on onnellinen silloin kun se odottaa jotain mukavaa tapahtuvaksi.

Itse asiassa onnen avaimet eivät piilekään siinä, että jotain oikeasti tapahtuisi, vaan kuvitelmassa tai jopa "tiedossa" siitä. Otetaanpa vaikka niin, että puhutaan kesälomasuunnitelmista, ja eräs sanoo, että aikoo matkustaa jonnekin kauas. Tämän ajatuksen ilmaiseminen jo tekee ihmisen onnelliseksi, paljon enemmän, kuin se, jos hän sanoisi, ettei aio oikeastaan tehdä juuri mitään.

Loppujen lopuksi matkasuunnitelmat kariutuvat, eikä olekaan tehnyt kesälomalla yhtään mitään, on eräs silti ihan tyytyväinen tilanteeseen, eikä sen toteaminenkaan jälkeenpäin harmita. Mitäpä tuosta. Kuitenkin, jos etukäteen ei oltaisi odotettu matkaa ja kerrottu sen olevan lomasuunnitelma, olisi loma tuntunut ikäänkuin merkityksettömältä.

Ihminen on myös onnellinen, jos kykenee elämään tässä hetkessä, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ihminen ei ole onnellinen, jos hän odottaa bussia. Ihmettelempä vain sitä, että jos bussia odottaessa vaikka venyttelee, niin sitä pidetään omituisena, sen sijaan tupakanpoltto on kaikessa typeryydessään hyväksyttävä ja "normaalimpi" harrastus. Myöskin, jos julkisessa liikennevälineessä meditoi, saattaa aiheuttaa kummastusta, sen sijaan facebookissa norkuminen älypuhelimella on täysin hyväksyttävää ja normaalia. Toivoisin tähän tulevan muutosta, että muitakin aktiviteetteja, etenkin, jos ne ovat kehittäviä ja älykkäitä harrastuksia, voitaisiin hyväksyä yleisellä tasolla "normaaliksi".

Ruokavalion on myös todettu vaikuttavan onnellisuuteen. On helvetin tärkeää, että ihminen on hyväntuulinen syödessään. Jos syö kiireellä tai kävellessä tai vihaisena, niin varmasti ruoka ei sula hyvin. Pitää myöskin olla nipottamatta ja stressaamatta liikaa ruokavaliostaan ja syödä sellaisia ruokia, jotka maistuvat hyviltä. Kokkaan suurimmaksi osaksi itse ruokani. Tänään söin Saarioisten valmiskeittoa ja se oli aivan hirveää. En ole tottunut einesruokaan, mutta en ehtinyt valmistaa ruokaa ja bataattikeitto ja riisipiirakka oli lähinnä sitä sen hetkistä toivettani. Hetkellisistä "repsahduksista" itsekurin suhteen ei tulisi kantaa liikaa huolta, vaan tehdä onnellisena ne valinnat, mitä tekee ja nauttia niistä. Nauttia ruuasta, nauttia viinistä. Joku toinen päivä voi syödä kaurapuuroa ja nauttia vaihteeksi siitä. Tätä kutsun ranskalaiseksi dieetikseni, joka perustuu ennen kaikkea siihen, ettei syömisestä tahi juomisesta stressata millään tavalla eikä olla liian ankaria itselleen.

En ole kirjoittanut blogiini pitkään aikaan mitään. Saati sitten lukenut sitä. Nyt tuli pitkästä aikaa kirjoitettua, tällaisia kevätfiiliksiä näin syksyn keskellä.

Odotan.

Sans facebook

Hare Krishnoilla on ollut nyt pyhä kuukausi, kartika. Kartikan aikana kaikesta henkisestä toiminnasta on moninkertainen hyöty. Monet Krishnan palvelijat tekevät valoja, joita lupaavat noudattaa kartikan aikana. Minun valani on yleensä ollut, että pyrin edes tuon kuukauden aikana noudattamaan Hare Krishnojen periaatteita, jotka omistautuneille palvelijoille ovat arkipäivää.

Minulle kartika on tarkoittanut samaa kuin käsite "tipaton tammikuu" monelle. Pidättäydyn päihdeaineista ja sirkushuveista. Pyrin käymään enemmän temppelillä  ja meditoimaan pyhiä nimiä (jotkut ihmiset käyvät kirkossa, minun uskonnollinen yhteisöni on Krishna-liike). Tässä kuussa vannomani valat kuitenkin taisivat kaikki rikkoontua... paitsi yksi! En ollut facebookissa. Eikä tehnyt edes tiukkaa.

Katsotaampa check-list. Kartika valani olivat:
- Rajoitettu viihdekäyttö tietokoneella. Ei TV:n katselua. fb vain tarkoituksellisen informaation välittämiseen.
- Ei päihteitä. Cut out: kahvi (tee sallittu), alkoholi, ganja ja tietysti savukkeet
- chanttausta niin paljon kuin mahdollista, ei kuitenkaan mitään pakkoa. Käy temppelissä vähintään 1x/viikossa
- mahdollisimman puhdasta/vegaanista ruokaa

Tämä ohjenuora siis kuukauden ajan... katsotaampa. Ensimmäinen viikko meni oikein hyvin. Sitten tapahtui romahdus. Minulla ja Herrasmiehellä oli paha riita, joka kyllä sovittiin myöhemmin, mutta riidan aikana mieleni oli epätasapainossa ja sorruin polttamaan tupakkia ketjussa. Kun pahin romahdus itsekurista oli tapahtunut, eli pahin riippuvuussuhteeni tupakka oli vienyt voiton, ei ollut enää paluuta. Aloin tehdä kompromisseja muissakin lupauksissa. Join erään saunaillan jälkeen yhden siiderin. Sitten minulla oli kovasti työkiireitä, enkä stressin takia saanut nukuttua. Heräsin yöllä 4 tunnin unen jälkeen, enkä enää nukahtanut ennen kellon soittoa. Kyllä sitten join kahvia seuraavana päivänä ja kun olin kerran aloittanut, niin sitäkin seuraavana. Nytkin juon kahvia ihan vain kahvin juomisen ilosta. Alussa veganismi tuntui vapauttavalta, sillä maitotuotteet ovat vähän "raskaita" mutta aika pian minua alkoi ärsyttää vegaanituotteiden sisältö ja korkea hinta. Vegaanituotteet on tehty imitoimaan oikeita jugurtteja, maitoja,  pihvejä, jne., jopa juustoa. Mutta kun katsoo sisällysluetteloa, niin tuotteisiin lisätään paljon kasvirasvaa, sokeria, tärkkelystä ja muuta epämääräistä. Jugurtti on alunperin maitotuote. Vegaanit syököön sitten jotain muuta, kuin jugurttia. Totuin kuitenkin vegaaniseen ruokavalioon ja jatkossa syön varmaan paljon enemmän vegaanisia tuotteita kuin aiemmin. Loppuvaiheessa työkiireet alkoivat painaa päälle niin, etten oikein ehtinyt enää huolehtia itsestäni ja miettimään syömistäni. Alussa meni oikein hyvin, lopussa alkoi tulla kompromisseja.

Ei mennyt ihan putkeen, mutta tulipahan tehtyä. Facebookista onnistuin luopumaan täysin sillä deaktivoin tilini, eikä minulla ole ollut tuota salakavalaa aikasyöppöä yhtään ikävä. Aion tosin aktivoida facebookin huomenna uudestaan. TV:tä tuli katseltua muutaman kerran, kun olin väsynyt. Tästä voisi päätellä, että heikot lenkkini ovat: väsymys ja stressi.

 Mistä tämä tällainen itsensä kieltämisen tarve lähtee? Jos on kuukauden ilman jotakin, niin siihen tottuu. Tämä sopii erityisesti, jos kokee olevansa häiritsevällä tavalla "riippuvainen" jostakin, mitä ei tarvitse. Juuri tästä ajattelumallista "tipaton tammikuu" on lähtenyt. Ainakin perspektiivi laajenee, kun luopuu totutusta käyttäytymismallista. Ollessani ilman facebookia, aktivoiduin muissa sosiaalisissa medioissa ja huomasin, että internet on suuri. (Wow!)

Ystäväni kutsui meidät mukaan Muuan mies- yhtyeen Näillä mennään-musiikkivideon kuvauksiin. Siellä keittiössä heräsi keskustelua tällaisesta vapaaehtoisesta pidättäytymisestä jostakin tietystä asiasta. Joku kertoi viettäneensä lihatonta lokakuuta. Itse olin kerran "kaakaottomalla" ja huomasin, että kaupassa myydään myös toffeeta. Mitäpäs, jos olisi vaikka paidaton kesäkuu? Siitä onkin hyvä lähteä kohti housutonta heinäkuuta ja kengätöntä kesää. Näillä mennään.

Dualistisessa maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, mikä hämmästyttää, kummastuttaa

On asioita, mitkä minua tällä hetkellä ihmetyttävät suuresti. Ensinnäkin, en ymmärrä sitä, että ihmiset valittavat valtion maksamista tuista ja elatusrahoista. Saako joku toinen enemmän, jakaantuvatko lapsilisät tasaisesti ja kenelle niitä pitäisi maksaa. Leikataan opiskelijoilta ja eläkeläisiltä, leikataan myös rehelliseltä työläiseltä ja noustaan lopulta barrikadeille. Henkilökohtaisesti en ole ikinä valittanut, kun olen saanut ilmaista rahaa. Sen sijaan olen ollut helkutin kiitollinen joka pennistä, vaikka byrokratian labyrinteissa konttaaminen ei olekaan aina tuottanut mitä suurinta mielihyvää. Palkansaajana olen ollut positiivisesti yllättynyt etuisuuksista, joita Suomessa työehtosopimukseen kuuluu. Meillä on ollut täällä todella hyvät työsopimusehdot ja opintotuet verrattuna vaikkapa naapuriimme Viroon, mutta otamme ne itsestäänselvyytenä. Se on huolestuttavaa.

Kävelin tänään Ullanlinnassa ja katselin upeita vanhoja kivitaloja, kalliita asuntoja, jollaisessa minulla ei olisi kuunaan varaa asua. Ihmiset, jotka siellä asuvat, ovat varmasti onnellisia, mutta niin olen minäkin. Kadun varteen parkkeeratut autot maksavat saman verran kuin itse tienaan kolmessa vuodessa, mutta ei se minua haittaa. Eihän se ole mitään minulta pois, että jollekin toiselle on siunaantunut enemmän. Olen tyytyväinen siihen, mitä minulla on enkä halua enempää. Nytkin jo tunnen hieman syyllisyyttä siitä, että minulla on asiat niin hyvin kun maailmassa samaan aikaan on paljon köyhempiäkin ihmisiä. Laotsen alkuperäistä mietelausetta mukaillen, ei sellainen ihminen ole rikas, jolla on paljon, vaan se, joka on tyytyväinen siihen, mitä hänellä on.

En tajua miksi ihmiset ovat niin ahneita! Eiväthän metsän eläimet huolehdi siitä, saavatko ne ruokaa. Kaikilla kuitenkin on, mitä ne tarvitsevat, niin on Luoja tämän maailman järjestänyt. Suomessa ei kukaan oikeasti kuole nälkään, silti ihmiset valittavat, että he joutuvat näkemään köyhyyttä. Ihmiset valittavat jopa leipäjonoista, siitä, että täällä jaetaan ilmaista ruokaa! Eivät he köyhyyttä näe, he näkevät rikkautta! He näkevät rikkautta ympärillään ja vertaavat omaa tilannettaan siihen.

Sitten on toinen asia. Somessa on roihunnut keskustelu Suomeen tulevista pakolaisista ja isänmaatamme puolustavista paikallisista tahoista. En ota kantaa enkä ole kenenkään puolella, mutta minusta rasismin vastustaminen on absurdia. Rasismin vastustaja kokee olevansa suvaitsevainen, mutta ei suvaitse sitä, että hänen oman maansa kansalaisella on asioista eriävä mielipide. Tietenkin väkivalta on tuomittavaa jo lähtökohtaisesti, mutta Suomessa on sananvapaus ja jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä. Rasismin vastustaja on itse suvaitsematon ja solvaa avoimesti niitä, ketkä ajattelevat toisin kuin tämä itse. Kaiken lisäksi hän kuvittelee, että hänellä on oikeus siihen koska hän on jotenkin parempi kuin kansallismielinen henkilö. Minusta kaikkien mielipiteitä tulisi kuunnella ja arvostaa.
Muistan kun varhaisteini-iässä kavereilla oli natseja vastaan-hihamerkkejä. En kokenut tarpeelliseksi vastustaa natseja. En edes tiennyt tarkalleen mitä natsit ovat, mitä he ajattelevat ja miten se ylipäätään liittyi 90-luvun Jyväskylään. Asioista pitää tietää aivan helvetin paljon, ennenkuin voi olla mitään mieltä. Muutoin mielipide on sentimentaalinen ja tuulesta temmattu.

Ja sitten on miehet. Yksinkertaisuudessaan käsittämättömät miehet. Olen oppinut vähitellen ymmärtämään tätä mies-olentoa ja olisikin mielestäni tarpeellista, että naisille luennoitaisiin tästä aiheesta. Näen yhtenään ympärilläni parisuhdeongelmia. Aina puhutaan siitä, että miehet eivät ymmärrä naisia, mutta mitäs jos ongelma onkin siinä, ettemme me naiset ymmärrä miehiä?!
Miehet ovat hyvin yksinkertaisia ja yleensä sanovat mitä ajattelevat. Jos he eivät sano mitään, niin on todennäköistä, että he eivät myöskään ajattele mitään, tai ainakaan mitään mikä liittyy kyseiseen aiheeseen. Miehet ajattelevat tekniikkaa, koneita, kitaroita, bisnes-asioita, kaljaa ja ehkä jotain pelejä, mutta he eivät ajattele ihmissuhteita ja siksi heidän on vaikea puhua ihmissuhteista.

Olen pitkään ajatellut, että miehillä ei ole tunteita, mutta kyllä heillä on tunteet. He eivät vain aina vastaa odotuksiin tai osoita rakkautta sillä tavalla, kuin nainen sitä odottaa. Tietenkin kaikki ihmiset ovat erilaisia ja kaikkien ihmisten kommunikointi myös on erilaista. Ei ole mitään oikeaa eikä väärää tapaa kommunikoida.
Jos mies ei pidä jostain henkilöstä, niin hän todennäköisesti pysyy tästä etäällä mutta ei yleensä puhu paskaa selän takana tai toivo tälle mitään pahaa. Mies ei yleensä halua loukata, vaikka saattaa töksäyttää jotain tökeröä, eikä tajua välttämättä pyytää sitä anteeksi. Hän ei pyydä anteeksi, koska hän ei ole tarkoittanut mitään pahaa, eikä siksi ymmärrä, miksi nainen on loukkaantunut. Miehet eivät ole kieroja samalla tavalla kuin naiset, jotka oikeasti välillä haluavat loukata sanoillaan. Siksi minä rakastan miehiä.

Ja kaikki miehet rakastavat kaljaa. Jos mies ei rakasta kaljaa, niin hän ehkä rakastaa miestä.

PS. Ihmetyttää myös se, miksi en saa tätä tekstiä muutettua normaalikokoiseksi, olen yrittänyt ainakin sata kertaa, myös kopioimalla tekstin ja poistamalla kaiken muotoilun. Jostain syystä se vain haluaa olla näin pieni.