On asioita, mitkä minua tällä hetkellä ihmetyttävät suuresti. Ensinnäkin, en ymmärrä sitä, että ihmiset valittavat valtion maksamista tuista ja elatusrahoista. Saako joku toinen enemmän, jakaantuvatko lapsilisät tasaisesti ja kenelle niitä pitäisi maksaa. Leikataan opiskelijoilta ja eläkeläisiltä, leikataan myös rehelliseltä työläiseltä ja noustaan lopulta barrikadeille. Henkilökohtaisesti en ole ikinä valittanut, kun olen saanut ilmaista rahaa. Sen sijaan olen ollut helkutin kiitollinen joka pennistä, vaikka byrokratian labyrinteissa konttaaminen ei olekaan aina tuottanut mitä suurinta mielihyvää. Palkansaajana olen ollut positiivisesti yllättynyt etuisuuksista, joita Suomessa työehtosopimukseen kuuluu. Meillä on ollut täällä todella hyvät työsopimusehdot ja opintotuet verrattuna vaikkapa naapuriimme Viroon, mutta otamme ne itsestäänselvyytenä. Se on huolestuttavaa.
Kävelin tänään Ullanlinnassa ja katselin upeita vanhoja kivitaloja, kalliita asuntoja, jollaisessa minulla ei olisi kuunaan varaa asua. Ihmiset, jotka siellä asuvat, ovat varmasti onnellisia, mutta niin olen minäkin. Kadun varteen parkkeeratut autot maksavat saman verran kuin itse tienaan kolmessa vuodessa, mutta ei se minua haittaa. Eihän se ole mitään minulta pois, että jollekin toiselle on siunaantunut enemmän. Olen tyytyväinen siihen, mitä minulla on enkä halua enempää. Nytkin jo tunnen hieman syyllisyyttä siitä, että minulla on asiat niin hyvin kun maailmassa samaan aikaan on paljon köyhempiäkin ihmisiä. Laotsen alkuperäistä mietelausetta mukaillen, ei sellainen ihminen ole rikas, jolla on paljon, vaan se, joka on tyytyväinen siihen, mitä hänellä on.
En tajua miksi ihmiset ovat niin ahneita! Eiväthän metsän eläimet huolehdi siitä, saavatko ne ruokaa. Kaikilla kuitenkin on, mitä ne tarvitsevat, niin on Luoja tämän maailman järjestänyt. Suomessa ei kukaan oikeasti kuole nälkään, silti ihmiset valittavat, että he joutuvat näkemään köyhyyttä. Ihmiset valittavat jopa leipäjonoista, siitä, että täällä jaetaan ilmaista ruokaa! Eivät he köyhyyttä näe, he näkevät rikkautta! He näkevät rikkautta ympärillään ja vertaavat omaa tilannettaan siihen.
Sitten on toinen asia. Somessa on roihunnut keskustelu Suomeen tulevista pakolaisista ja isänmaatamme puolustavista paikallisista tahoista. En ota kantaa enkä ole kenenkään puolella, mutta minusta rasismin vastustaminen on absurdia. Rasismin vastustaja kokee olevansa suvaitsevainen, mutta ei suvaitse sitä, että hänen oman maansa kansalaisella on asioista eriävä mielipide. Tietenkin väkivalta on tuomittavaa jo lähtökohtaisesti, mutta Suomessa on sananvapaus ja jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä. Rasismin vastustaja on itse suvaitsematon ja solvaa avoimesti niitä, ketkä ajattelevat toisin kuin tämä itse. Kaiken lisäksi hän kuvittelee, että hänellä on oikeus siihen koska hän on jotenkin parempi kuin kansallismielinen henkilö. Minusta kaikkien mielipiteitä tulisi kuunnella ja arvostaa.
Muistan kun varhaisteini-iässä kavereilla oli natseja vastaan-hihamerkkejä. En kokenut tarpeelliseksi vastustaa natseja. En edes tiennyt tarkalleen mitä natsit ovat, mitä he ajattelevat ja miten se ylipäätään liittyi 90-luvun Jyväskylään. Asioista pitää tietää aivan helvetin paljon, ennenkuin voi olla mitään mieltä. Muutoin mielipide on sentimentaalinen ja tuulesta temmattu.
Ja sitten on miehet. Yksinkertaisuudessaan käsittämättömät miehet. Olen oppinut vähitellen ymmärtämään tätä mies-olentoa ja olisikin mielestäni tarpeellista, että naisille luennoitaisiin tästä aiheesta. Näen yhtenään ympärilläni parisuhdeongelmia. Aina puhutaan siitä, että miehet eivät ymmärrä naisia, mutta mitäs jos ongelma onkin siinä, ettemme me naiset ymmärrä miehiä?!
Miehet ovat hyvin yksinkertaisia ja yleensä sanovat mitä ajattelevat. Jos he eivät sano mitään, niin on todennäköistä, että he eivät myöskään ajattele mitään, tai ainakaan mitään mikä liittyy kyseiseen aiheeseen. Miehet ajattelevat tekniikkaa, koneita, kitaroita, bisnes-asioita, kaljaa ja ehkä jotain pelejä, mutta he eivät ajattele ihmissuhteita ja siksi heidän on vaikea puhua ihmissuhteista.
Olen pitkään ajatellut, että miehillä ei ole tunteita, mutta kyllä heillä on tunteet. He eivät vain aina vastaa odotuksiin tai osoita rakkautta sillä tavalla, kuin nainen sitä odottaa. Tietenkin kaikki ihmiset ovat erilaisia ja kaikkien ihmisten kommunikointi myös on erilaista. Ei ole mitään oikeaa eikä väärää tapaa kommunikoida.
Jos mies ei pidä jostain henkilöstä, niin hän todennäköisesti pysyy tästä etäällä mutta ei yleensä puhu paskaa selän takana tai toivo tälle mitään pahaa. Mies ei yleensä halua loukata, vaikka saattaa töksäyttää jotain tökeröä, eikä tajua välttämättä pyytää sitä anteeksi. Hän ei pyydä anteeksi, koska hän ei ole tarkoittanut mitään pahaa, eikä siksi ymmärrä, miksi nainen on loukkaantunut. Miehet eivät ole kieroja samalla tavalla kuin naiset, jotka oikeasti välillä haluavat loukata sanoillaan. Siksi minä rakastan miehiä.
Ja kaikki miehet rakastavat kaljaa. Jos mies ei rakasta kaljaa, niin hän ehkä rakastaa miestä.
PS. Ihmetyttää myös se, miksi en saa tätä tekstiä muutettua normaalikokoiseksi, olen yrittänyt ainakin sata kertaa, myös kopioimalla tekstin ja poistamalla kaiken muotoilun. Jostain syystä se vain haluaa olla näin pieni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti