Yin yang kuu

Viime aikoina olen jälleen pohtinut suhdettani uskontoon ja Jumalaan, jota en vieläkään osaa selittää, sekä maailmankaikkeuden väistämätöntä dualismia, jota taolaisuudessa kuvataan Taijitu-symbolilla (tunnetaan myös yin yang symbolina meilläpäin). Uskomattoman hieno symboli, eikö olekin? Päivä seuraa yötä, yö seuraa päivää, kun se hitaasti valkenee. Kuitenkin kaikessa hyvässä on jotain pahaa, kaikessa pahassa ripaus jotain hyvääkin.

Taijitu

Kun kaksikymmentäyksi vuotta sitten olin neljäntoista, filosofiani oli, että kaikki menee tasan, hyvässä ja pahassa. Jos jollain ihmisellä on vaikkapa hyviä ominaisuuksia tai onnea, niin toisella elämän osa-alueella sitä ei ole. Silloin kyseenalaistin hyvän ja pahan - mietin, mitäpä jos kaikki, mitä ihmiset yleisellä tasolla pitävät pahana, onkin oikeasti hyvää ja päinvastoin? Näinhän on usein todellisuudessa... On paljon asioita, jotka nykymaailmassa ovat sekaisin ja päälaellaan. Ihmiset ihailevat omituisia asioita ja kuvittelevat nauttivansa tuhotessaan itseään ja maapalloamme.

Yin ja yang on vahvasti läsnä rakkaudessa. Sen lisäksi, että feminiinen ja maskuliininen energia täydentävät toisiaan ja muodostamat harmonisen liiton, on toisaalta maailman harmonian saavuttamiseksi myös jokaisesta onnen sirpaleesta vuodatettava kyynel vastineeksi. Kirjoitinkin tästä aiemmassa blogitekstissäni,  "Rakkaudesta":

"Romanttisessa rakkaudessa on kaiketi melkein yhtä paljon hyviä ja huonoja tuntemuksia. Romanttisen rakkauden kokeminen on kuin venäläistä rulettia. Mitä suuremmat ovat mielihyvän tunteet, sitä enemmän sattuu ikävä tai mustasukkaisuus, pahimmassa tapauksessa suhteen päättyessä eroon ... tai jopa kuolemaan."

Siitä ei ole kovinkaan kauan, kun viimeksi kirjoitin, olin toiveikas ja odotin. En viitannut sen liittyvän romantiikkaan, mutta olin silloin kohdannut erään miehen. Olin varma, että olin löytänyt tällä kertaa jonkun erityisen, Taivaanvaeltajan, sielunkumppanin. Jos olisin voinut tänään painaa rewind nappulaa, niin olisin kelannut tapahtumien kulun juuri siihen kohtaan, ennen kuin ystäväni muuttui mieheksi ja minä naiseksi. Olisin perääntynyt ja tehnyt jotain toisin. Hetken hurmiossa toimin harkitsemattomasti ja sain kantaa ajattelemattomuuteni seuraukset. Taas. Enkö koskaan ota opikseni?
Viittasin minua askarruttaneisiin asioihin aiemmassa kirjoituksessani, Miehen logiikka, 1. huhtikuuta 2012. Tätäkin olen pohtinut viime aikoina sattuneesta syystä. Yrityksen ja erehdyksen kautta olen jälleen oppinut omat rajani ja vastaisuudesa pyrin (taas!!!) olemaan viisaampi.

Kaipaan hirveästi sellaista pysyvyyttä ja onnea vaikka en tiedä onko edes teoreettista mahdollisuutta koskaan sellaista saavuttaa, kun kuitenkin on tämä dualismi ^. Epätoivooni heijastuu se, että olen kokenut puolison kuoleman, enkä koskaan voi unohtaa millainen menetys se oli. Keskelle rintaani on jäänyt suuri reikä, jota olen kuoleman jälkeen yrittänyt täyttää. Kirjoittamalla, maalaamalla, soittamalla, päihteidenkäytöllä, meditaatiolla, ystävillä, matkustelulla, kyynelillä, yhden illan suhteilla. Viettini ohjaa minua hankkiutumaan hankaluuksiin, aistinautintoihin, mikä hetkeksi saa unohtamaan kaiken muun, mutta karmalliset seuraukset ovat karmivat.

Lumi on tullut maahan ja maailma on muuttunut hiljaiseksi, pimeäksi, rauhaisaksi. On hyväksyttävä asiat sellaisina kuin ne ovat. Asiat ovatkin itseasiassa loistavasti.

Ehkä Taivaanvaeltaja ei pitänyt minussa asuvasta pienestä punkkarista, joka kuuntelee välillä 90-luvun metallia nupit kaakossa ja maalaa kynnet mustiksi. Ehkä se oli erottava tekijä, mutta ainakin nyt voin olla oma itseni, kuunnella heviä ja maalata kynnet mustiksi, ihan rauhassa, ajattelematta sitä, miellyttääkö olemukseni jotain muuta.
On tärkeää olla superrehellinen. Tunteitteni kieputuksessa olin rehellinen tunteistani kaikille osapuolille, enkä syytä itseäni yhtään siitä. On tärkeää olla superrehellinen, mutta tähän sääntöön tekee poikkeuksen kuitenkin asiakaspalvelu, sillä asiakaspalvelussa ei kuulu olla rehellinen.

Pyhä kuukausi, Kartika, päättyy huomenna. (Jos et tiedä mistä on kyse, niin olen kirjoittanut tästä aikaisemmassa tekstissä Sans facebook.) Luin äsken kuukauden alussa kirjoittamani valat; olin luvannut meditoida päivittäin, lopettaa päihdeaineiden käytön ja sen sijaan soittaa, maalata ja käydä temppelissä. Ensimmäiset päivät onnistuinkin tavoitteessani ja yllätyin itsekin, kuinka helppoa oli olla ilman kahvia ja tupakkaa. Tupakkalakko ei kestänyt kuitenkaan kauaa, kun vieroitusoireiden ahdistusta komppasi sydänsuru. Tänään rikoin loputkin kartikavalani, tein sen tietoisesti kokematta tunnontuskia.
Olen syntynyt keskisuomalaiseen työläisperheeseen ja se on määritellyt yhteiskunnallisen statukseni. Voin olla kiinnostunut itämaisista filosofioista ja hankkia tietoa, mutta minusta ei koskaan tule hindua, eikä buddhalaista, kristittyä tai katolista. Jos ihminen kääntyy uskoon, joka ei ole lainkaan omasta kulttuurista, tulee se aina näyttämään vieraalta, niin sieltä lähtökohdasta käsin eli suomalaisesta kulttuurista, kuin sieltä kaukaisen uskonnon kulttuurista. Tällainen ihminen ei vaikuta siltä, että hän on löytänyt oman paikkansa.
Kun viimeksi kävin temppelissä, minusta tuntui, etten kuulu sinne. Olin suunnitellut palvelevani Krishnaa koko päivän, mutta loukkaannuin lapsellisesti jostain tyhmästä asiasta ja lähdin pois. Kun sitten lähdin, minun olikin tarkoitettu lähtevän ja sain hoidetuksi joitakin asioita, joita en olisi muuten hoitanut. Se, että en ollutkaan temppelissä olikin oikea ratkaisu. En oikein tiedä enää, mitä Jumala haluaisi minun tekevän ja kuka se Jumala oikeastaan on.
Uskonto alkoi tuntua yhtäkkiä vastenmieliseltä, koska temppelissä tunnen koko ajan olevani huonompi, kuin muut. En jaksa sitä huonommuuden tunnetta. Enkä ymmärrä, miksi kaikissa uskonnoissa on vähän sellainen tyyli, että uskovaiset pitävät itseään jotenkin parempina ihmisinä, kuin tavalliset kuolevaiset. He vähän säälivät muita. Ymmärrän toki, miksi he säälivät. Kyllä minäkin säälin ihmisiä, jotka syövät lihaa. Liha on iljettävää, se on kuollut olento. Lihansyönti onkin ainoa epäpuhtaus, josta pysyn kaukana. Kaikkien muiden syntien taakan kannan raskaana, ja kärsin, kun karma puree. Ajelehdin ojasta allikkoon ja taas takaisin taivaaseen,

....

Vain huomatakseni, että sitä ei ole olemassa.