Ajan kulun kyseenalaistamisesta

Kuluuko aika, vai tuleeko sitä koko ajan lisää?
Tämä oli otsikkona aineessa jonka kirjoitin Turun Taideakatemian estetiikan professorille, parrakkaalle miehelle, joka puhui sekavia taukoamatta. En muista mitä aineessa käsiteltiin, mutta muistan kuvailleeni myös tiimalasia, jossa aika kirjaimellisesti kuluu, mutta sittenhän lasin voi kääntää toisin päin ja aikaa tulee taas lisää.

Olen hämmentynyt, sillä aika tuntuu kuluvan eri tahtia erilaisina hetkinä. Kotiini on syntynyt aikamadonreikä, jonne saattaa yhtäkkiä kadota puoli tuntia ihan huomaamatta. Kun olen lähdössä jonnekin, katson kelloa ja havaitsen, että minulla on 20 minuuttia aikaa. Laitan pari tavaraa laukkuun ja yhtäkkiä onkin kulunut puoli tuntia! Vaikka se tuntui korkeintaan 10 minuutilta. Toisaalta pyörää ajaessa aikaa voi kiriä ajamalla aikaa nopeammin. Mutta jos kumi on tyhjä ja matkalla joutuu väistelemään idiootteja turisteja, jotka kävelevät liian hitaasti, saattaa matkaan mennäkin tuplasti enemmän Arvokasta Aikaa.

Matkalla vaikkapa junassa tai laivassa saattaa kaksi tuntia tuntua melkein viikolta. Sanotaan, että odottavan aika on pitkä. Se on totta.
Odottaessasi jotain erittäin superjännittävää, niinkuin vaikka jotain kivaa miestä/naista tai vaikka joulupukkia tai lentomatkaa - ellet tee sitä joka viikko, jolloin se ei tietenkään ole enää yhtä jännittävää - aikakäsitys taas muuttuu ja odottavan aika ei olekaan niin pitkä, koska odottamiseen liittyy myös jännittämistä.
Miellyttävä henkilö, jota odotetaan, ei koskaan tule sillä hetkellä, kun tiedostat odottavasi, vaan juuri sillä hetkellä, kun unohdat odottaa.

Onko aika siis jotenkin suhteellinen käsite? Onko ajankulun tiedostaminen riippuvaista aivoimpulsseista tai tuntemuksista? Voiko olla mahdollista, että ajan kuluminen on ainoastaan illuusio, joka tapahtuu omassa päässämme? Voiko aika todella kulua meille nopeammin tai hitaammin? Mitä kello sitten edustaa? Kenellä on ylipäätään absoluuttinen oikeus määrätä siitä, mitä kello on? Ja siitä, että kelloja siirretään?
Viisitoista minuuttia tehdessä jotain mielenkiintoista tuntuu varsin lyhyeltä ajalta, kuten vaikka soittessa musiikkia, kun taas raitiovaunun odottaminen tuulisella ja kylmällä ilmalla kahdeksan minuuttia voi tuntua ikuisuudelta.

Kaikista hämärintä on se, että itse voi vaikuttaa ajan kulumiseen. Jos on hirveä kiire ja alkaa kiirehtimään ajatuksissaan, niin aika alkaa kulua nopeammin. Kaikenlainen panikointi ja hikoilu vain pahentaa tilannetta, ja minuutit muuttuvat sekunneiksi. Kun taas asennoituu kiireeseen rauhallisesti, eikä hätiköi - tekee myös vähemmän virheliikkeitä, mutta aika myös varmasti alkaa kulua hitaammin. Ripeä ja rauhallinen, ovat avainsanoja. Pitää pään kylmänä ja hengittää rauhallisesti. Mieli kirkkaana ajattelee taloudellisesti ja komposoi aikaa järkevästi. Käytän sanaa komposoida, koska en löydä sille suomenkielistä täydellistä vastinetta. Englannin 'compose' tarkoittaa sekä säveltämistä että sommittelua (sanakirjan mukaan myös laatimista, koostamista ja kirjeen kirjoittamista). Aikaakin voi komposoida ja yhden kerran onnistuin siinä todella hyvin ja minuuttiaikatauluni piti täydellisesti ja ehdin taas laivaan. En joutunut odottamaan kiusallisen pitkään, vaan olin paikalla sopivasti 5-10 minuuttia etuajassa. Itse asiassa myöhästymiseni riskit ovat yleensä siinä, että elän harhaluulossa, että minulla on runsaasti aikaa ja alan haahuilla ja haaveilla, sitten tuleekin yhtäkkiä hirveä kiire.

Horoskooppimerkiltäni rapuna ja näin ollen kroonisena myöhästelijänä olen vihdoin sisäistänyt jotain olennaista ajan kulusta. Silloin kun tuntuu siltä, että aikaa on runsaasti, on oltava varuillaan, ettei vaivu liian hitaisiin aatoksiin ja muistettava, että koskaan ei ole liian aikaista. Kun taas on kiire, on otettava mielessään hyvin rauhallisesti voidakseen hidastaa ajan kulua ja samalla toimittava ripeästi ja komposoitava aikaa järkevästi.